”Tekoäly kietoutuu väistämättä niiden ammattien ja käytäntöjen eettisiin ja poliittisiin ulottuvuuksiin, joihin se on juurtunut. Tekoälyn etiikka on käytännössä yhteiskunnan poliittisten ja eettisten haasteiden mikrokosmos.”

-Brent Mittelstadt

Hyvää tekemisen periaatteen mukaan on ”tehtävä hyvää”, ja vahinkojen välttämisen periaatteen mukaan ”ei saa aiheuttaa haittaa”. Vaikka nämä kaksi periaatetta voivat vaikuttaa samanlaisilta, ne ovat erillisiä periaatteita. Hyvää tekemisen periaate kannustaa hyödyllisen tekoälyn luomiseen (”tekoälyä tulisi kehittää yhteisen hyvän ja ihmiskunnan hyödyksi”), kun taas vahinkojen välttämisen periaate koskee tekoälyn kielteisiä seurauksia ja riskejä.

Yleensä tekoälyn etiikka on ollut ensisijaisesti kiinnostunut vahinkojen välttämisen periaatteesta. Keskustelussa on keskitytty lähinnä kysymyksiin siitä, miten kehittäjien, valmistajien, viranomaisten tai muiden sidosryhmien tulisi minimoida tekoälysovelluksista mahdollisesti aiheutuvat eettiset riskit – syrjintä, yksityisyyden loukkaaminen sekä fyysiset ja sosiaaliset haitat. Usein näissä keskusteluissa käsitellään tarkoituksellista väärinkäyttöä, ilkivaltaista hakkerointia, teknisiä toimenpiteitä tai riskienhallintastrategioita.

Edellä esitetyn vuoksi syviä ja vaikeita eettisiä ongelmia yksinkertaistetaan liikaa ja ne jäävät ratkaisematta. Yksi kysymyksistä on ”yhteisen hyvän” ongelma. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa? Tässä luvussa tarkastelemme yhtä klassisen filosofian mukaista vastausta.