Mitä tekoälyn etiikalla tarkoitetaan, ja mitä merkitystä on arvoilla ja normeilla? Lisäksi tutustumme tällä kurssilla käsiteltäviin tekoälyn etiikan periaatteisiin.
icon

I. Opas tekoälyn etiikkaan

Laskentaa huomattavasti kehittäneen Alan Turingin ajoista lähtien ihmiset ovat odottaneet paljon tietokoneilta ja tekoälyltä. Tekoälyn odotetaan tuovan yhteiskunnalle merkittäviä ja monipuolisia etuja – tehokkuuden ja tuottavuuden lisäämisestä useiden vaikeiden maailmanlaajuisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, köyhyyden, sairauksien ja konfliktien, ratkaisemiseen.

Tekoälyteknologiat muovaavat yhteiskuntaamme. Ne vaikuttavat valtavasti arkeemme. Samaan aikaan useat oikeudelliset ja yhteiskunnalliset kysymykset ovat paljastaneet, että näillä teknologioilla voi olla ei-toivottuja vaikutuksia. Algoritmit voivat pahentaa jo olemassa olevia vinoumia. Algoritmit voivat syrjiä. Ne voivat uhata turvallisuuttamme ja manipuloida meitä, ja niillä voi olla kohtalokkaita seurauksia.

Näistä syistä ihmisten on tutkittava tekoälyjärjestelmien eettisiä, sosiaalisia ja oikeudellisia näkökohtia. Yleisesti on todettu, että on tarpeen keskustella tekoälyn etiikasta – eli siitä, miten tätä teknologiaa olisi kehitettävä ja käytettävä eettisesti hyväksyttävällä ja kestävällä tavalla. Minkälaisia eettisiä ja moraalisia periaatteita meidän olisi hyväksyttävä ja noudatettava?

Tällä kurssilla tarkastelemme nykyiseen tekoälyyn liittyviä eettisiä kysymyksiä, perehdymme niiden filosofiseen taustaan ja tulkitsemme niitä tietojenkäsittelytieteen ja muiden tieteiden näkökulmasta. Kurssin tavoitteena on kehittää eettisen ajattelun taitoja. Kurssi tarjoaa oppaan – tai tiekartan – tekoälyn eettisesti kestävään suunnitteluun, toteutukseen ja käyttöön. Tutustut kurssilla eettisiin peruskäsitteisiin, niiden teoreettiseen taustaan ja niiden merkitykseen nykyisestä tekoälystä käytävässä keskustelussa.

Olet päässyt tämän osan loppuun!

Seuraava osa: